FC Hollola ry kutsuu kaikki jalkapallosta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan FC Hollolan Ekaan Futispäivään syksyisenä sunnuntaina 12. lokakuuta klo 10 alkaen. Tapahtuma on suunnattu erityisesti uusille pelaajille, jotka haluavat kokeilla futista rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä.
Päivän aikana eri ikäryhmät pääsevät vuorollaan kentälle kokeilemaan lajin perustaitoja ja pelaamaan pienpelejä oman ikäistensä kanssa. Pienimmät super-junnut pelaavat Salpakankaan alakoulun Salpa-hallissa, kun taas yläkoululaisilla on mahdollisuus vähän isomman kentän peleihin ulkotekonurmella. Tapahtumassa vanhemmilla on mahdollisuus tutustua seuran toimintaan ja jutella seuratoimijoiden kanssa.
Aikataulu ja paikat:
- Klo 10–11: 3–6-vuotiaat – Salpa-halli
- Klo 11–12: 7–9-vuotiaat – Salpa-halli
- Klo 12–13: 10–12-vuotiaat – Salpa-halli
- Klo 14–15: 13–15-vuotiaat – Salpakankaan alakoulun tekonurmi
Hallin ja kentän sijainti: Koulurinteentie 9, 15870 Hollola
Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Riittää, että saavut paikalle urheilullisissa vaatteissa ja avoimin mielin. Hallissa pelaajat tarvitsevat sisäpelikengät, ulkotiloissa turffit tai lenkkarit.
Tapahtumassa on tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa, musiikki luo tunnelmaa, ja pienimuotoisista arpajaisista voi voittaa mukavan yllätyksen!
Tervetuloa liikkumaan, oppimaan ja pitämään hauskaa – voitte löytää mukavan urheiluharrastuksen ja ryhmän läheltä, johon kuulua! Tule mukaan FC Hollolan Ekaan Futispäivään!
Tapahtuman lisätiedot: Suomisportissa.