Eka Futispäivä kokosi lähistön junioreita Salpa-halliin – Holle Hirvi julkistettiin!

Sunnuntaina 12. lokakuuta FC Hollola järjesti ensimmäisen Futispäivänsä Salpa-hallissa Hollolan Salpakankaalla. Tapahtuma kokosi yhteen kymmeniä junioreita – super-junnuista aina vanhempiin liikkujiin – tutustumaan jalkapalloon, futsaliin ja paikalliseen seuraamme.

Kaikkiaan hallissa kävi noin 50 vierailijaa, ja tunnelma oli iloinen ja innostunut. Päivän aikana pelattiin pienpelejä, kokeiltiin teknisiä taitoja, naurettiin yhdessä, yritettiin parhaansa ja opittiin uutta – juuri kuten futispäivään ja treeneihin kuuluu!

Tapahtumassa julkistettiin myös FC Hollolan oma maskotti: Holle Hirvi, joka tulee jatkossa seikkailemaan mukana peleissä, tapahtumissa ja somessa.

Kiitos kaikille osallistujille, vanhemmille ja paikallisille tukijoille! FC Hollola jatkaa paikallisen jalkapallotoiminnan kehittämistä – nähdään kentällä ja hallissa!

Holle Hirvi - FC Hollolan oma maskotti