FC Hollola on uusi paikallinen seura, jonka lajeina ovat jalkapallo ja futsal. Olemme joukko hollolalaisia urheiluihmisiä, joiden intohimona on jalkapallo. Uskomme, että monipuolinen liikuntatarjonta, paikalliset palvelut, lähikentät ja uudet vaihtoehdot lisäävät mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen ja tuovat myös lisää intoa niin isommille kuin pienemmille liikkujille.
Toimintanne ottaa ensiaskeleita, ja jo paikallisseuran perustamisen ensimmäisenä kesänä on ollut mahdollisuus kokeilla lajia ja tutustua seuran toimintaan kesäfutistreenien ja kesäfutiskoulun kautta. Jalkapalloharrastukset jatkuvat syystreenien ja talvitreenien muodossa. Toiminta jakautuu neljään kolmen kuukauden mittaiseen jaksoon, jotka noudattelevat vuodenaikoja.
Paikallisen seuran toiminta-alueena on Hollolan seutu, ja tarkoituksena on tuottaa liikuntapalveluita paikallisille lähikentillä ja -saleilla. Kohderyhmänä ovat etenkin päiväkoti-ikäiset ja alakoululaiset Salpakankaalla, ja myös muuallakin Hollolan seudun alueella.

FC Hollola ry:n (www.fchollola.fi) tavoitteena on
- lisätä pienten lasten ja vähän isompien liikkujien liikkumismahdollisuuksia,
- tarjota ohjattua liikuntaa lähellä liikkujia, kenttiä, kouluja ja kavereita
- tarjota hyvää ohjausta liikunnallisesti monipuolisen lajin parissa,
- lisätä lapsiperheiden hyvinvointia ja
- tukea yhteisöllisyyttä kunnan alueella ja kuntalaisten mielissä.
FC Hollolan persoonallisessa seuratunnuksessa erottautuvat paikalliset erikoisuudet:
- Hollolan hirvi,
- Hollolan kunnan #montaluontoa
- kunnan vaakunan siluetti
- seuran tunnuslause #jalkapalloalähellä symbolien ⚽📍 muodossa.
Perustettu 25. helmikuuta 2025
FC Hollola on rekisteröity yhdistys, joka näki päivänvalon perustamiskokouksessaan Hollolassa 25.02.2025.
Suomen Palloliiton liittohallitus hyväksyi seuran liiton jäseneksi huhtikuun alussa 2025.
Niinikään huhtikuussa seura liittyi Suomen Olympiakomitean hallinnoimaan Suomisport-palveluun.
Paikallinen seura – jalkapalloa lähellä
Tunnuslauseemme on ”Jalkapalloa lähellä”. Kattojärjestö Palloliiton visiona on ”Jalkapalloa kaikille”. ”Jalkapalloa lähellä” -toiminta-ajatuksensa mukaisesti seuran toiminta on ensisijaisesti tarkoitettu paikallisille liikkujille, joilla on mahdollisimman helppoa ja nopea kulkea harjoituksiin. Treenikentät ovat lähellä kotia, koulua (tai päiväkotia) ja kavereita. FC Hollola on aidosti paikallinen seura, paikallisille.
Paikallisen seuran tarkoituksena on toimintasääntöjensä mukaan edistää liikuntaa ja urheilua sekä niihin liittyvää kansalaistoimintaa seuran toiminta-alueella siten, että kaikilla on mahdollisuus harrastaa ja osallistua kunto- ja terveysliikuntaan, kilpa- ja huippu-urheiluun tai näihin liittyvään yhdistystoimintaan edellytystensä ja tarpeidensa mukaisesti.
Tule mukaan paikalliseen toimintaan. Tue paikallista.
FC Hollola on paikallinen seura ja tuo jalkapallon lähelle. ⚽📍 Tule mukaan! 💙
Seuran viralliset asiakirjat:
Suomisport x FC Hollola:
Seuran jäsenyydet:
- Liikkuja – liity seuran jäseneksi kaudelle 2025-2026
- Kannattaja – liity seuran kannattajajäseneksi kaudelle 2025 – 2026
Seuran sponsorointi:
- Seuran tukija – yhteys sähköpostitse tai puhelimitse, niin keskustellaan, miten voitte tukea paikallisseuraa
Futisterveisin,
FC Hollola ry. 2025
Y-tunnus 3513812-2

FC Hollola toimii yhteistyössä Suomen Olympiakomitean hallinnoiman Suomisport-palvelun kanssa.