FC Hollola monivuotiseen varustesopimukseen Jako Finland Oy:n kanssa

FC Hollola ja Jako Finland Oy ovat tehneet monivuotisen, mallia 2+2 vuotta kestävän varustesopimuksen. Yhteistyö takaa seuralle yhtenäisen ja pitkäikäisen varustekokonaisuuden, sillä valitut asut ovat toimittajan valikoimassa ainakin vuoteen 2030 saakka.

Hollolalaisen seuran puheenjohtaja Juha Pitkärannan mukaan yhteistyö on lähtenyt liikkeelle vahvasti.

– Meille seurana on tärkeää, että varustetoimitukset tulevat futisperheemme jäsenille ripeästi ja vaivattomasti. Valitsemiemme varusteiden tulee olla saatavilla useita vuosia, jotta perheiden ei tarvitse kauden tai kahden jälkeen vaihtaa treeniasua toiseen malliin. Myös varusteiden laadulla ja henkilökohtaisella palvelulla on merkitystä. Alku on lähtenyt käyntiin erinomaisesti ja saimme seuran historian ensimmäiset treeniasut tilauksesta pelaajien käyttöön jopa alle kahdessa viikossa, Pitkäranta kertoo.

Hänen mukaansa sopimuksella on vaikutusta myös seuran laajempaan yhteistyöhön.

– Uskomme, että tämä varustesopimus avaa laajemminkin kiinnostusta yritysyhteistyöhön paikallista seuraamme kohtaan. Seuran tunnus alkaa näkyä tästä lähtien kaikissa seuran treeneissä ja tapahtumissa, ja jatkossa myös laajemmissa ympyröissä.

FC Hollola jatkaa varusteyhteistyön kehittämistä yhdessä Jako Finland Oy:n kanssa tavoitteena sujuvat toimitukset, laadukkaat tuotteet ja yhtenäinen seurailme kaikilla ikäluokilla. Seura kertoo tuovansa myöhemmin alkuvuodesta lähtien tarjolle myös lukuisia fanituotteita paikallisyhteisön käyttöön.

Lue lisää ja katso kuvia uusista treeniasuista.

FC Hollola – tietoa seurasta

FC Hollola on vuonna 2025 perustettu jalkapalloseura, joka tarjoaa harrastus- ja kilpailutoimintaa lähellä kavereita, kenttiä, koteja ja kouluja. Lähiseura panostaa matalan kynnyksen toimintaan, laadukkaaseen valmennukseen ja paikallisen futiskulttuurin kehittämiseen. FC Hollola tekee tiivistä yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa edistääkseen liikunnan iloa ja yhteisöllisyyttä. Verkkosivut: www.fchollola.fi

Jako Finland Oy – tietoa yrityksestä

Jako Finland Oy on saksalaisen JAKO AG:n virallinen maahantuoja ja jälleenmyyjä Suomessa. Yritys toimittaa urheiluseuroille, joukkueille ja yrityksille laadukkaita peliasuja, treenivarusteita ja seuratekstiilejä. Jako tunnetaan laajasta mallistostaan, pitkästä tuotantojatkuvuudesta ja joustavasta palvelusta, joka tukee seurojen yhtenäistä ilmettä ja sujuvaa varustehallintaa. Verkkosivut: jako

Jako