FC Hollola ry käynnistää syksyllä maksuttomat jalkapallon ja futsalin lajikokeilut Hämeenkoskella, Kalliolassa ja Salpakankaalla. Toiminta on tarkoitettu hollolalaisille perusopetusikäisille lapsille ja nuorille, jotka haluavat kokeilla lajia rennosti ilman aikaisempaa kokemusta tai sitoutumista seuratoimintaan.
Lajikokeilut toteutetaan Hollolan kunnan osallistuvan budjetoinnin määrärahalla. Lasten ja nuorten lajikokeilut olivat yksi kuntalaisten äänestyksessä menestyneistä ideoista. Kuntalaiset pääsivät keväällä vaikuttamaan 60 000 euron määrärahan käyttökohteisiin, ja lajikokeilupäivät etenivät yhdeksi vuoden 2026 aikana toteutettavista toimenpiteistä.
FC Hollolan järjestämissä kokeiluissa pääpaino on pelaamisessa, liikkumisessa ja yhdessä tekemisessä. Osallistujien taitoja ei arvioida tai vertailla, vaan harjoitteet ja pelit sovitetaan ryhmän ikään ja aikaisempaan kokemukseen. Mukaan voi tulla yksin, sisaruksen tai kavereiden kanssa.
Lähifutista Hämeenkoskella ja Kalliolassa
Hämeenkoskella ja Kalliolassa järjestettävä Lähifutis on tarkoitettu 1.–6.-luokkalaisille. Toiminnassa tutustutaan jalkapalloon ja futsaliin erilaisten taitotehtävien, liikunnallisten leikkien ja pienpelien avulla.
Hämeenkoski, Koskihalli
- maanantaisin
- klo 17–18: 1.–3.-luokkalaiset
- klo 18–19: 4.–6.-luokkalaiset
- toimintaa viikoilla 38–42 ja 44
- ei toimintaa syyslomaviikolla 43
Kalliola, Kalliolahalli
- perjantaisin, aloitus 25.9.
- klo 17–18: 1.–3.-luokkalaiset
- klo 18–19: 4.–6.-luokkalaiset
- ei toimintaa 9.10. eikä syyslomaviikolla 43
Lähifutiksessa tärkeintä ovat liikkuminen, yrittäminen, yhdessä pelaaminen ja onnistumisen kokemukset.
Nuorisofutista Salpakankaalla
Salpakankaalla järjestettävä Nuorisofutis on tarkoitettu 7.–9.-luokkalaisille. Ryhmään voi tulla kokeilemaan futista ensimmäistä kertaa tai palaamaan pelaamisen pariin tauon jälkeen.
Nuorisofutis ei ole kilpailullinen joukkue eikä tavallinen joukkueharjoitus. Toiminnassa painottuvat futsal, pienpelit, pallolliset tehtävät ja yhdessä pelaaminen. Myös nuoret pääsevät vaikuttamaan pelikertojen sisältöön.
Salpakangas, Salpahalli
- aloitus tiistaina 15.9.
- syys–lokakuussa tiistaisin klo 15–16
- marras–joulukuussa sunnuntaisin klo 12–13
- kohderyhmänä 7.–9.-luokkalaiset
Osallistuminen on maksutonta
Kaikki lajikokeilujaksoon kuuluvat toimintakerrat ovat osallistujille maksuttomia. Osallistuminen ei edellytä FC Hollolan jäsenyyttä eikä velvoita jatkamaan seurassa kokeilujakson jälkeen.
Mukaan tarvitaan liikuntaan sopivat vaatteet, puhtaat sisäpelikengät ja juomapullo. Omia jalkapallovarusteita tai seuran harjoitusasua ei tarvitse hankkia. FC Hollola tuo paikalle pallot ja muut yhteiset harjoitusvälineet.
Tutustu ryhmiin ja ilmoittaudu mukaan:
FC Hollola: Tule kokeilemaan futista
Etsitkö muita lajeja ja harrastusmahdollisuuksia?
Kaikki Hollolan kunnan lasten ja nuorten lajikokeilut löytyvät kunnan harrastussivuilta:
Lasten ja nuorten harrastaminen Hollolassa